Siirry sisältöön

Kannuskoski ennen

Vanhan tarinan mukaan kasakka pudotti virtaa ylittäessään kannuksensa veteen ja paikka nimettiin Kannuskoskeksi. Tarinaa vahvempi vaikuttaja lienee kuitenkin virran muoto. Kylän keskus lepää kalliokynnyksellä, jota virta kiertää.  Alueelle sijoittuu kaksi koskipaikkaa, Kannuskoski ja Ruokokoski. Nuo kosket ja virta ovat muovanneet kylän elämää moneksi.

Kruunun ankeriaskalastamo pystytettiin Kannuskoskeen jo 1600-luvulla. Tilanomistajat ylävirralta kasvattivat tiluksiaan myös tänne. Virranrinteisiin ja sydänmaille muotoutui uusia asuinsijoja, ja kotitarvemyllyt jyskyttivät molemmissa koskissa.

1700-luvun alkupuolella Lakan suvun rusthollarit vuokrasivat kosken seudun haminalaisille liikemiehille. Niinpä ennen vuosisadan puoltaväliä Kannuskoskella pyöritettiinkin ehkä kaakkoisen Suomen merkittävintä sahatoimintaa. Puutavaraa kuljetettiin Haminan satamaan ja siitä ulkomaanvientiin. Saha tarvitsi työmiehikseen myös muualta tulleita erikoisosaajia, ja Kannuskosken partaalle rakentuikin kokonainen sahakylä krouveineen.

Sota ja pikkuvihan aiheuttamat poikkeusolot keskeyttivät sahaustoiminnan useampaan otteeseen. Vuosisadan lopulla Keisari Paavali I lopetti hakkuukielloilla sahaamisen kokonaan.  Lopulta tulipalo teki selvää Kannuskosken sahalaitoksesta, ja seuraava yritys olikin Ruokokoskessa vuonna 1825.  Myllyt kuitenkin jatkoivat jauhamistaan, ja seuraavan vuosisadan alkupuolella oli saha taas Kannuskoskessa. Niin mylly kuin sahakin seisovat sijoillaan edelleen.

Suurempi muutos elämänmenoon tuli vuonna 1882, jolloin insinööri Daniel Colliander perusti Ruokokoskeen puuhiomon. Kolmikerroksinen tehdasrakennus, työläisille rakennutetut mökit puutarhatilkkuineen, tehtaan kauppa sekä koulu ja kirjasto antoivat toimeentulon ja hengenravinnon työläisille perheineen. Tehdasta pyöritettiin jopa kolmessa vuorossa kuutena päivänä viikossa. Massa- ja pahvipaalit kuljetettiin hevospelillä, sittemmin kuorma-autoilla, rautatien varteen Kaipiaisiin ja Pajariin, josta ne lastattiin Venäjälle ja sieltä Keski-Eurooppaan suuntaaviin juniin.

Elettiin edistyksellistä aikaa: ensimmäinen sähkölamppu syttyi tehdassaliin vuonna 1904, puhelinkaapeli vedettiin tehtaalta Kaipiaisiin ja katuvalot loistivat aidatulla tehdasalueella. Tämä kaikki uutisoitiin sanomalehdissä, joilla ilmeisestikin oli aktiivisia kirjeenvaihtajia paikkakunnalla. Seppää, suutaria, räätäliä, teurastajaa, vaatturia, nahkuria ym. tarvittiin niin tehdaskylän kuin muunkin väestön tarpeisiin. Tilipäivinä talolliset kävivät torikauppaa tehtaanporteilla.

Vuosi 1918 vaikutti tämänkin kylän elämään, eikä vastakkainasetteluilta vältytty. Vuosisadan alussa perustettu työväenyhdistys ja lyhyehkön aikaa toiminnassa ollut työväentalo lakkautettiin ja purettiin 1920-luvulla. Koulu ja kauppa vaihtoivat omistajia. Tehtaan viimeinen kokonainen toimintavuosi oli 1938.

Lakkalan kansakoulu aloitti toimintansa Mansikkamäellä vuonna 1905 ja toimi osin samanaikaisesti tehtaankoulun kanssa. Sitä mukaa kun lapsia syntyi sivukyliin, syntyi myös uusia kouluja. Sorsalan koulu Valkealan puolelle sekä Hermusen ja Juurikkalan koulut Luumäelle rakennettiin 1920- ja 1930-luvuilla. Kylien hiljenemisen myötä 1960-luvulla kouluja lakkautettiin. Mansikkamäellä käytiin koulua viimeisimpänä kevääseen 2015 saakka.

Erilaista harrastustoimintaa virisi niin koulutiloissa kuin tuvissa ja taloissakin. Urheiluseura Jänteen Veikot harjoitteli Lakkalan koululla 1910-luvulla, samoin suojeluskunta. Tehtaalla oli torvisoittokunta ja näytelmäpiiri. Kuoroakin yriteltiin.

Seuraavilla vuosikymmenillä perustettiin Pienviljelijäyhdistys (PVY), Nuorisoseura Pyrintö ja Kannuskosken marttakerho, joka toimii yhä. ”Paviljonki” nykyisen seuratalon paikalla ja Kannuskosken lava olivat myös suosittuja kokoontumispaikkoja.

PVY hankki omistukseensa nykyisen Sarkalahdentien varrelta tehtaalle tarpeettomaksi käyneen suuren rakennuksen. Seuraavina vuosikymmeninä Toivolaksi nimetty talo toimi monien juhlien ja kokoontumisten tyyssijana. Seurat omasta ja naapurikylistä järjestivät ohjelmallisia iltamia toimintansa rahoittamiseksi. Eikä silloin pelätty tarttua järkäleisiinkään: muun muassa näytelmät Pohjalaisia ja Elinan surma kuuluivat repertuaariin. Tosin yksinäytöksisinä. Ja kukapa 1960-luvun elänyt ei muistaisi Pekkaa ja Pätkää Suezilla ja surisevaa filmiprojektoria, jonka kiertävä elokuvannäyttäjä oli tuonut kylään! Kannuskosken tanssilavaa ehostettiin 1950-luvulla ja edelleen siellä tanssitaan ainakin juhannuksena. Vieressä oleva urheilukenttä on toimittanut tehtäväänsä nykyisen urheiluseura Luumäen Poikien paikallisosaston voimin. Luumäen Pojat viettää satavuotisjuhlaansa vuonna 2020.

Saimaalta Väliväylän kautta Kymijoelle 1800-luvun lopulla alkanut tukinuitto vilkastutti kylän elämää kymmenien vuosien ajan 1960-luvulle asti. Ylemmältä reitiltä uitetut tukkilautat täyttivät koskien yläpuoliset vesialueet. Lautat purettiin ja ohjailtiin ensin Kannuskosken ja sitten Ruokokosken ränneistä  Ruokojärveen, koottiin taas ja hinattiin röllin voimin Kyykoskelle. Tähän kaikkeen tarvittiin kymmeniä miehiä ja naisia. Rannoille rakentui uittolaitteita ja röllit, hinaajat sekä keluveneet liikkuivat virralla ahkerasti. Pimpsipoika aloitti 11-vuotiaana ja oli parikymppisenä jo koulunkäynyt konemies. Palkkapäivänä kaarsi piirityönjohtaja rahasalkkuineen uittotalon pihaan ja rahat laskettiin kouraan kullekin ansionsa mukaan. Kun miljoonas tukki solahti rännistä, juotiin miljoonakahvit. Vapaa-aikana lyötiin korttia korttivierussa tyyliin sopivilla höysteillä. Kaikenmoinen jäynänteko kevensi arkista työtä. Tosissaan oltiin kuitenkin silloin, kun lähdettiin edustamaan Lakkalaa tukkilaiskisoihin. Tuloksissa se näkyi: tukkilaismestaruuksia ja lukuisia lajivoittoja oli kotiintuomisina joka reissulta.

Tukkipuut eivät loppuneet näiltä saloilta, vaikka keisari niin oli pelännytkin. Maa ja metsä toivat edelleen elannon kasvavalle kylälle. Mylly ja saha jyskyttivät Kannuskoskessa. Navetoita katettiin 1950-luvulla oman kylän tiilitehtaan tiilillä ja muutenkin eleltiin pitkälti omavaraisesti. Kauppoja oli kylässä useita mukaan lukien sivuliikkeet Pöljössä ja Sydänmaanlakassa. Pöljöön kulki tavara postintuojan mukana sitten ajastaan, makkarapötköt roikkuivat lasivitriinissä ja silli ui tynnyrissään kellarissa pihanperukassa. Nuori kauppa-apulainen pumppasi polttoainetta savottamiesten kanistereihin, pyyhkäisi kätensä esiliinaan ja palasi tiskin taakse. Terijoelta 1920-luvulla siirretty hirsirakennus ja siinä aloittanut osuuskauppa kahviloineen palveli kylän keskustassa. Kauppa-autot korvasivat myöhemmin pienemmät sivumyymälät. Osuuskaupan mansardikattoinen rakennus tuhoutui tulipalossa juhannuksen alla 1983 ja korvattiin uudella. Kylässä oli myös postitoimisto. Kauppa ja asiamiesposti sulkivat ovensa syksyllä 2017.