Siirry sisältöön

Kalastus

Kalastus

Kalastus Kannuskoskella

Kannuskosken alueen lukuisat järvet, lammet ja joet, sekä Väliväylä tarjoavat erinomaiset mahdollisuudet kalastukseen.

Kyykosken viehekalastusalue on Kannuskosken kalastuspaikkojen helmi, jossa vain viehe- ja perhokalastus sallittua, alueen erityisluvalla.

Tärkeimmät kalalajit ovat ahven, hauki, lahna ja särki, jonkin verran kuhaa ja siikaa, lisäksi sorvaa, suutaria ja pasuria.

Kyykoskella todennäköisenä saaliina on rasvaevätön taimen.

Tutustu Kyykosken viehekalastusalueeseen

Kalastusluvat

Onkimista ja pilkkimistä lukuun ottamatta kaikki kalastustavat ovat luvanvaraisia.
Tarvittavat luvat riippuvat paitsi harjoitetusta kalastustavasta ja käytetyistä välineistä, myös kalastajan iästä sekä vesialueesta, jolla kalastetaan

Viehekalastus vaatii valtion kalastonhoitomaksun sekä mahdollisesti paikallisen vesialueen vieheluvan. Valtion kalastonhoitomaksu oikeuttaa virvelöintiin sekä yhdellä vavalla uisteluun tavallisilla vesialueilla. Useammalla vavalla uistelu sekä kalastusrajoitusalueilla kalastaminen sen sijaan edellyttävät aina paikallisen vieheluvan hankkimista.

Pyydyskalastus, ravustus ja erikoisemmat kalastustavat vaativat kalastonhoitomaksun lisäksi paikallisen vesialueen kalastusluvan.

Kalastuslupien ja -maksujen taulukosta voit tarkistaa, mitä lupia ja maksuja harjoittamasi kalastustapa edellyttää.

Tietoa kalastusrajoituksista: kalastusrajoitus.fi

Paikalliset luvat
Alueen vedet kuuluvat Kivijärven ja Valkealan kalatalousalueeseen. Isännöitsijä Etelä-Karjalan kalatalouskeskus ry

Osakaskunnat:

Ellolan osakaskunta          Sakari Huhtiniemi             0400-177958  
Viuhkolan osakaskunta     Jani Laari                          050-3822806

Lakkalan osakaskunta      Markku Mankki                  040-5444904
Pyötsiälän osakaskunta   Pekka Ahlstrand                 050-4087225
Sorsalan osakaskunta       Markku Hovi                      040-5790387


Osakaskuntien yhteystiedot kalatalouskeskuksesta tai Maanmittauslaitokselta, myös Etelä-Suomen AVIsta ja paikallisilta ilmoitustauluilta.