Hietamiehen metsä

Suojeltu Hietamiehen metsä on luontoihmisille mielenkiintoinen retkikohde. Alueella ei ole opastuksia eikä merkittyjä reittejä, joten suunnistustaito on tarpeen.

 Alue sijaitsee Luumäen kunnassa Hietamiehen kylässä ensimmäisen Salpausselän pohjoispuolella.

Alueen kuvaus:

Seudun metsät ovat pienten järvien ja lampien ja pienten, valtaosin ojitettujen soiden rikkomaa rapakivipohjaista havumetsäaluetta. Hietamiehen metsäalue on eteläsuomalaisittain harvinaisen laaja ja yhtenäinen suhteellisen luonnontilaisena säilynyt vanhan havupuusekametsän alue.

Suurin osa alueesta aina Kivilammen pohjoispuolelta Munnin tilan etelärajalle saakka on luonnontilaista tai melko luonnontilaista vanhaa metsää. Alueen monipuolisuutta lisäävät kaksi luonnontilaista mesotrofista lähdettä ja kaksi suota, joista toinen on luonnontilainen avosuo, sekä ojittamattomat, märät korpipainanteet alueen pohjoisosissa. Alueen etelä- ja keskiosan metsä on vaihtelevanikäistä, vaihtelevasti käsiteltyä hoidetumpaa metsäaluetta.

Pohjoisempana alue on luonnontilaisempaa, metsänhoidon jälkiä ei juurikaan näy ja alueella on selviä vanhan metsän piirteitä. Lahoavia maapuita esiintyy alueella kauttaaltaan ja niiden määrä kasvaan alueen pohjoisosia kohti. Pääosin maapuusto on nuorta mäntyä ja kuusta, myös eri asteisesti lahonneita järeämpiä maapuita ja keloja on varsinkin alueen pohjoisemmissa osissa. Myös lahonneita koivupökkelöitä ja maapuita on koko alueella.

Alueen lajistossa on vanhoille metsille tyypillisiä lintulajeja, kuten viirupöllö, varpuspöllö, metso, pyy, pohjantikka ja puukiipijä. Alueella on havaittu myös liito-orava, sekä vanhan metsän kääväkäslajeja riukukääpä, ruostekääpä, oravuotikka ja aarnikääpä. Kivilammen pohjoispuoli on topografialtaan pienpiirteisesti hyvin vahtelevaa: mutkittelevia korpipainanteita, joiden reunoilla ja keskellä kohoaa korkeampia kivennäismaakumpareita.

Lahopuuta on runsaasti: koivupökkelöitä ja maapuuna kuusia ja koivuja. Kivilammen länsipäästä Ämmävuoren jyrkänteeseen ulottuva painanne on hyvin märkä, aluskasvillisuutena vehkaa, kurjenjalkaa, korpikaislaa, suo-orvokkia. Kahdessa kohtaa korpialueilla on harajuurikasvusto. Korkeammat kivennäismaa-alueet ovat järeää havupuusekametsää, jossa on seassa vanhoja ylishaapoja. Paikoin on runsaasti maapuita (mänty, kuusi), myös pystyyn kuolleita kuusia, joissa runsaasti pohjantikan syönnöksiä ja palokärjen ruokailupaikkoja. Kääpiä on runsaasti mm. taula-, arina-, pökkelö-, kanto- ja pakurikääpä. Myös epifyyttijäkäliä on runsaasti, paikoin 20-30 cm pitkiä naavoja. Alueella on luonnontilainen avolähde, halkaisijaltaan n. kolme metriä. Lähteen reunat ovat kauttaaltaan lehväsammalten peitossa, vedessä kasvaa luhtakuirisammalta.

Kivilammen eteläranta on n. 300 metrin leveydeltä komeaa vanhaa kuusikkoa, jonka erityispiirteenä varsinkin korpipainanteen pohjoispuolen kumpareilla on vanhojen koivujen runsaus sekapuuna. Korpipainanteen reunoilla kasvaa suuria haapoja yksittäin tai 2-4 puun ryhminä. Alueen itäreunassa korpipainanteesta etelään jatkuu vanha paksusammalkuusikko, jossa on pohjantikan reviiri ja lähde. Maalahopuita vähemmän kuin lammen pohjoispuolella, mutta pystyynkuolleita puita melko paljon. Kääpiä on edelleen runsaasti ja epifyyttijäkälinä naavoja ja luppoja.

Lähde on luonnontilainen, tihkupintana pohjoisrinteessä, kauttaaltaan hienosti lehväsammalten peitossa. Haimistahon alue on valtaosin vanhahkoa havupuusekametsää, jossa koivua runsaasti sekapuuna. Haimistahonnoron alue Oronsuolta tulevaan pieneen puroon saakka on vanhaa kuusikkoa, jossa on vähän lahopuuta. Oronsuo on mäntyräme, joka kasvaa jo melko kookasta mäntytaimikkoa. Tomperinmäellä on vanhaa kuusikkoa kapeana kaistaleena alueen länsireunassa, itäosa on istutustaimikkoa.

Pyöriäsuon pohjoispuoli Tomperinmäestä etelään on "normaalia" eteläsuomalaista mäntymetsää, jossa ei ole erityisiä vanhan metsän tunnusmerkkejä, mutta joka on ollut kuitenkin pitkään vailla metsänkäsittelyä. Suon eteläpuolinen alue on jälleen vanhaa luonnontilaista kuusikkoa, jossa myös lahopuun osuus kasvaa. Alueella on myös pohjantikan syönnöksiä. Suo itse on mielenkiintoinen pienuudestaan huolimatta. Reunat ovat harvakasvuista isovarpuista rämettä, mutta keskusta on avoin ja hyvin märkä nevamainen avosuo.

Alue on Kaakkois-Suomen oloissa varsin edustavaa vanhaa metsää koon, lajiston, rakennepiirteiden, sekä monipuolisten elinympäristöjen perusteella. Myös alueen maantieteellinen sijainti lisää alueen luonnonsuojelullista merkitystä. Luumäen-Lemin-Savitaipaleen seudulla ei Salpausselkien välisellä alueella ole pienen kallionaluslehdon lisäksi aiemmilla päätöksillä suojeltuja tai suojeluohjelmissa olevia maaalueita. Alueen metsät ovat osaksi olleet metsätalouskäytössä ja alueella on myös nuorta metsää. Metsätalouskäytön jäljet ovat kuitenkin vähenemässä ja häviämässä. Osalla alueen soista on ojia. Alueen läpi kulkee muutamia teitä, ajouria ja polkuja sekä sähkölinja. 

Alue on kokonaan valtion omistuksessa.

Lähde: ymparisto.fi